Pisto-galleria

Asiasanat

Kulttuuri

Aikuisopiston omassa galleriassa on esillä monenlaista taidetta.

Opiston taidekeskuksen tiloissa toimii opetuskaudella Pisto-galleria, joka koostuu taidekeskuksen aulatilasta ja käytävän vitriineistä. Aulatilan näytteilleasettajat ovat useimmiten opiston tuntiopettajia, joista suuri osa on ammattitaiteilijoita. Lisäksi omia näyttelyitä on varattu myös yksittäisille opistossa pitkään mukana olleille ansioituneille taideharrastajille sekä opintoryhmille. Vitriineissä on esillä pääsääntöisesti opiskelijoiden teoksia, jotka voivat olla kursseilla tehtyjä tai itsenäisestikin toteutettuja. 

Pisto-galleriassa on ollut 3-4 viikon välein vaihtuvia näyttelyitä opiston päätoimintakausina liki kolmenkymmenen vuoden ajan.

Näyttelytoiminnan tavoitteena on tuoda kattavasti ja monipuolisesti esiin opiston kuvataidetarjonnan osa-alueita ja tätä kautta myös innostaa vantaalaisia ja mikseipä muitakin hakeutumaan tämän mielenkiintoisen, elämää rikastuttavan harrastuksen piiriin.

Näytteillä on vaihtelevasti maalauksia, grafiikkaa, veistoksia, valokuvia, ikoneita, keramiikkaa, posliininmaalauksia jne.

Galleria on avoinna opiston päätoimintakauden (syyskuu-joulukuu, tammikuu-toukokuu) aikana: ma-ti 13–20, ke 11-20, to 10-20, pe 10–13, la 10–14 ja sunnuntaisin silloin, kun taidekeskuksessa on jokin kurssi meneillään. Galleriaan on vapaa pääsy.

Syksyn 2026 näyttelyt

Pisto-gallerian aulatila

7.9.-2.10.  Lea Karvala 

maalauksia

 

5.10.-30.10. Ulla Kuronen

maalauksia

 

2.11.-27.11. Mari Hallapuron ryhmät grafiikkaa

Vitriinit

7.9.-2.10. 

Arja Railoma

Mimo Warto

maalauksia

veistoksia

5.10.-30.10.

Marja Säikkä

Raili Auvinen

grafiikkaa

veistoksia

2.11.-27.11.

Tuomo Lankila

Valeria Vargas

maalauksia

keramiikkaa

 

Pisto-galleria, Lummetie 4, 01300 Vantaa

Avainsanat

Kuvataide Taide Näyttelyt