Yllätysvierailuja kouluihin Intiassa

Erikoisin kokemus matkani aikana alkoi kuitenkin tutustuessani sattumalta kahvilassa Vasaissa paikallisen koulun omistajaan, Willibrord Georgeen. Aloin juttelemaan ensin  tuntemattoman henkilön kanssa, ja osoittautui, että George on opetusalalla, ja ihaili Suomea yli kaiken opetuskulttuurissa.

Suomen ilmaiset koulut kouluruokailuineen ja Pisa-tuloksineen ovat Intiassa tuttuja ja sikäläiset opettajat, kuten George, tekevät opintomatkoja Suomeen. Kahvilassa istuessamme hän näytti läppäriltään videota, jossa istui Suomenlinnan lautassa Helsingissä ollessaan vierailemassa helsinkiläisiin kouluihin. Samanlaisia vierailuja Intiasta tehdään esimerkiksi Jyväskylään ja muihin kaupunkeihin Suomessa.  

Koulut ovat Intiassa bisneksiä ja toimivat kuin muutkin yritykset yksityisomistuksessa. Intiassa on myös valtion ylläpitämiä kouluja, mutta ne eivät ole yhtä suosittuja kuin yksityiset koulut. Kuulin myös kriittisiä puheenvuoroja niiden opetuksen tasosta opettajien ollessa kouluissa  elinikäisissä viroissa. En ota kantaa tähän, mutta maan väkiluvun ollessa 1,4 miljardia ja koulutuksen ollessa nuorta valtion historiassa on selkeää, että kouluja on monenlaisia.

Koulut ja yliopistot ylipäätään ovat Intiassa brittiläisen kolonialismin peruja ja pitkälle heidän perustamiaan. Koulujen kieli on englanti, eikä esimerkiksi hindiä, Intian kahdensadan kielen joukossa yhtä yleisimpää kieltä, opeteta niissä ollenkaan. Opetus ja opiskelu tapahtuvat englanniksi. 

Keskusteltuamme Georgen kanssa aikamme, ja hänen saadessaan tietoonsa, että opetan Suomessa sekä musiikkia että luovaa kirjoittamista, hän innostui tästä siinä määrin, että kysyi, haluaisinko  vierailla hänen koulussaan, ja kenties muissakin kouluissa Mumbaissa oloni aikana. Voisin pitää  kouluissa luovan kirjoittamisen ja musiikin opetustuokioita. Matka- ja ruokakuluni toki  maksettaisiin, ja mikäli joku kouluista haluaisi antaa stipendin tms. ”honorarium fee” minulle, se  saattaisi olla mahdollista. Palkallisesta työstä ei olisi kuitenkaan kyse.

Oikopäätä sanoin, että se olisi oikein kiinnostavaa. Niinpä hän halusi tehdä minusta mainoksen ja lähettää sen opettajakontakteilleen What´s Upissa. Otimme valokuvia ja kävimme ensin hänen koulullaan St.  Willibrord High Schoolissa tapaamassa sen opettajia, ja sen jälkeen hänen studiollaan muokkaamassa mainosta.  

Jo siinä vaiheessa olivat tuntemukseni yllättyneet nähdessäni opetuskulttuurin ja yksityiskoulujen eroja verrattuna Suomeen. Koulujen omistajat panostavat Intiassa jatkuvasti koulujensa markkinointiin kuvien, sosiaalisen median, You tuben ym. digitaalisten ympäristöjen avulla tavoittaakseen oppilaiden vanhempia.

Nyt tavoiteltiin koulujen henkilökuntaa suomalaisen vierailijan saamiseksi kouluihin, ja tämäkin onnistui. Yhteydenottoja tuli paljon, ja George lähetti minulle kuuden eri koulun yhteyshenkilöiden tiedot. Sovin koulujen kanssa vierailuista, jotka tekisin niihin tulevien päivien aikana koulujen kustantamana.

Oloni oli melko erikoinen, koska en ollut suunnitellut mitään vastaavaa matkalleni, enkä olisi tietenkään voinut arvata jotain tällaista tapahtuvaksi. Vierailin seuraavien päivien aikana Mumbaissa Thakur Global School of  Educationissa, Rajkotissa Innovative International Schoolissa Gujaratin osavaltiossa sekä Delhi Public Schoolissa Nashikissa. Näiden lisäksi pidin session Crimson World Schoolissa Zoomin välityksellä, jossa paikalla oli nelisenkymmentä teini-ikäistä oppilasta sekä koulun opettajia.

Muut vierailujeni opetus-sessiot olivat suunnattu koulujen opettajille. He puolestaan pystyisivät käyttämään minulta saamiaan metodeja ja tietoja omassa opetuksessaan. Lähetettyäni cv:ni kouluihin oli Vantaan Aikuisopistokin googlattu tarkkaan. Minua esiteltäessä se mainittiin Suomen suurimpana aikuisoppilaitoksena. 

Opetus-sessiot olivat minulle todella mieleenpainuvia ja liikuttavia. Opetin koulujen opettajille luovaa kirjoittamista, englanniksi tietenkin, aivan samoilla metodeilla mitä käytän Suomessa. Kirjoitusharjoitusten tuloksena syntyi tekstejä, joita luimme ääneen tuntien lopussa  toisillemme ja annoimme palautetta niistä.

Musiikkisessioissa opetin intialaisille opettajille mm. suomalaisia kansanlauluja, esitin heille omia sävellyksiäni ja esittelin myös klassisen laulun äänenmuodostusta, äänenavausta ja kuorolaulua länsimaalaisittain. Paikallisilta opettajilta kuulin mm. ihania lauluesityksiä heidän omassa musiikissaan, ja heidän kirjoittamiaan tarinoita ja runoja. 

Yhteismusisoimme myös eri instrumenteilla musiikin- ja muiden opettajien kanssa ja lauloimme yhdessä mitä session aikana opimme. Nämä hetket ovat itselleni ihania ja kauniita osoituksia ihmisten samankaltaisesta ihmisyydestä yli maiden ja kulttuurien rajojen.

Oli myös häkellyttävää huomata esimerkiksi kirjoittamisessa ilmenevistä samankaltaisista vaikeuksista, kuten kliseisten ilmauksien käytön yleisyydestä. Uuden, luovan kirjallisen ilmaisun löytyminen on yhtä työlästä, mutta antoisaa niin Intiassa kuin Suomessakin. Ympäristöä, ihmisiä, tunteita ja ajatuksia kuvaavien tekstien synnyttyä Intiassakin saimme kokea huikeita hetkiä, kun uudet kertomukset ja runot näkivät päivänvalon.

Siinä missä suomalaiset kirjoittavat metsästä, ympäristöistään kaupungissa tai maaseudulla, niityistä ja mökkimaisemista, ilmestyvät intialaisten tarinoihin usein meren ranta, kuu ja rauhallinen tähtitaivaan katselu. Lapset, rakkaat perheenjäsenet ja luonnosta löytyvä rauha näyttäytyvät nopeasti tehdyissä kirjoituksissa ympäri maailmaa, luonnon maisemien hieman vaihdellen. Kirjoittajien tuotoksia oli sykähdyttävää kuunnella.  

Kokemukseni opettamisesta Intiassa erosivat kuitenkin monin tavoin kokemuksistani opettamisesta Suomessa. Intia on yhteiskuntana kovin erilainen ja vanhanaikaisempi kuin Suomi. Luokkajako näkyy siellä edelleen korostetusti, ja koulumaailma on bisnesvetoinen. Ihmisten  perinteinen jako kahteen sukupuoleen näkyy jopa junavaunuissa tai temppelien sisäänkäynneissä, vaatetuksesta puhumattakaan. Toki, esimerkiksi avioliitot saman sukupuolen edustajien kesken ovat Intiassa laillistettu.

Itse en ehtinyt vielä hankkimaan minulle suositeltua pidempää mekkoa / saria kouluvierailuilleni, ja sain myöhemmin kuulla, että Mumbaissa päälläni ollut vaaleanpunainen mekkoni oli yöpaita,”maxi”. En kuitenkaan nolostunut tästä, koska Intiassa ei ole tapana esimerkiksi huomauttaa opettajalle tunnilla hänen epäkorrektista asustaan, eikä juuri muustakaan. Asuni ei haitannut opetusta, ja kuulin asiasta tuttaviltani, en keneltäkään koulusta.

Opettaja on Intiassa arvostettu henkilö, jota ei puhutella tuttavallisesti etunimellä luokassa, vaan hän on joko  ”mam” tai ”sir” sukupuolesta riippuen. Noustaanpa hänen tullessaan luokkaan jopa seisomaan ja sanotaan ”Good morning / afternoon ma´am /sir”.

Myönnettäköön, että opettaminen oli ihan mukavaa, kun luokassa vallitsee kunnioitus opettajaa kohtaan, ja opettajan ja opiskelijoiden asemat  ovat selkeästi määritelty. Tämän lisäksi oppiminen oli opiskelijoille (jotka olivat itse opettajia lähes kaikissa opetus-sessioissani) hauskaa, sekä intialaiset että itsekin hymyilen paljon. Kirjoittaminen ja musiikki olivat innostavia ja mieleisiä aineita kaikille sessioissani. 

Uskonto on perinteiseen tapaan läsnä Intiassa, kouluissakin. Rajkotissa Gujaratissa, jonne koulu kustansi minulle Intian sisäiset lennot, koulun aulaa koristi suuri Saraswatin, koulutuksen, kuten myös tiedon ja musiikin jumalattaren patsas. Uskonnon funktio suurten tuloerojen Intiassa on eri tavalla tärkeä kuin Suomessa maan ollessa hyvinvointivaltio. Omilla Intian matkoillani en ole kohdannut vielä ketään, joka olisi kyseenalaistanut uskonnon läsnäolon yhteiskunnassa ja sen eri instituutioissa, vaikka ei olisikaan uskonnollinen itse.  

Viimeinen vierailuni kohdistui Nashikin Delhi Public Schooliin Maharashtran osavaltiossa, jossa myös Mumbai sijaitsee. Taksit hakivat ja toivat minut, 4.30 aamulla auto odotteli hotellini edessä ja pudotti meidät ilta myöhäisellä takaisin hotelliin. Matka Nashikiin oli myös  mieleenpainuva. Taksi ajeli kukkuloiden yli ns. epävirallisempaa vuoristotietä, jolloin näimme (ystäväni pääsi toki mukaan vierailulle) aamun valkenevan kukkuloilla ja joimme teetä ylhäällä kuuden aikaan jo auki olevassa ravintolassa.

Lehmät, puhvelit ja vuohet käyskentelivät kaduilla ja laitumillaan, ja kylät heräilivät vuorten sumussa. Kukko huuteli jo hotellin takapihallakin. Vuoristotie luikerteli ylös ja alas kukkuloita ja Nashikiin saavuttiin toki yhdeksäksi koulun  avautuessa. Intiassa koulut käynnistyvät kesäkuussa huhti-toukokuun lomien jälkeen. Opetustuokioni Nashikissa venyivät tuntien mittaisiksi ja saimme aamiaisen ja lounaan koulussa.  

Kun ulkomaalainen opettaja vierailee intialaisessa koulussa, halutaan hänelle myös esitellä paikallisia nähtävyyksiä kuten temppeleitä, museoita tai jopa eläintarhaa leijonineen, jota minulle Rajkotissa ehdotettiin. Se olisi vaatinut vierailun venymistä yöpymiseen asti, ja päätin tällä kertaa jättää leijonat väliin. Siis toivon mukaan, seuraavaan kertaan.

Sen sijaan näin upean BAPS Swaminarayan temppelin ja sain lahjaksi koristeellisen sängynpeitteen tyynyliinoineen. Vielä minulle olisi haluttu ostaa basaarista koruja, mutta jossain vaiheessa suomalainen vaatimattomuuteni pomppasi vastaan enkä pystynyt vastaanottamaan kaikkia runsaskätisiä lahjoja lento- ja taksimatkojen sekä hienojen ravintoloiden lisäksi.  

Pimeässä yössä lähti taksi hotellilta tuotuaan meidät takaisin Nashikista, jossa näimme myös täysin mustan, vulkaanisesta kivestä tehdyn Trambakeswarin Shiva-temppelin. Kysyin taksikuskilta jäähän hän yöpymään Vasaihin? Sinne hän kuitenkin lähti ajamaan takaisin kaupunkiinsa vuorten yli tietä pitkin, jonka varrella ei ole valoja...  

Tämän linkin takaa voit kuunnella Aamun ja Willibrord Georgen tekemän podcast-jakson, jonka aiheena on luovan kirjoittamisen ja äidinkielen merkitys.

Teksti ja kuvat: Aamu Pulkkinen