Vanda reissaa taas - nyt kielenopetuksen ja kotouttamisen merkeissä
Vantaan aikuisopiston uuden Erasmus-projektin keskiössä ovat kielenopetus, monikulttuurisuus ja kotouttaminen
Vuonna 2021 Vanda opiskeli Erasmus-projektin hallintaa Kyproksella.
Sisältö
Kun Vantaan aikuisopiston oma Vanda-maskotti lähti marraskuussa 2021 haistelemaan jouluisia tuulia Kyprokselle, matkalta tarttui mukaan muutakin kuin aurinkoa ja joulukoristeita. Saimme nimittäin aimo annoksen ymmärrystä EU-projektien hakemisesta ja hallinnoinnista. Niitä oppeja on hyödynnetty kuluneen vuoden aikana tehokkaasti – ensin alkuvuodesta, kun aloimme kirjoittaa uutta hankehakemusta, ja sitten loppuvuodesta, kun suunnittelimme hankkeen toteutusta. Näin syntyi Älykästä monikielisyyttä aikuisopetukseen -projekti.
Miksi juuri kielenopetus ja kotouttaminen?
Kun aloimme suunnitella uutta Erasmus-hanketta, päätimme keskittyä tällä kertaa tarkasti rajattuun teemaan: kielenopetukseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen. Ajatuksena oli, että selkeä ja kohdennettu fokus tuo parhaat tulokset.
Arkea monikielisessä luokassa
Vantaan aikuisopistossa toimii aikuisten perusopetuksen yksikkö, jossa suomen kielen opetus kulkee mukana kaikissa oppiaineissa. Kielitietoisuus, monikulttuurisen luokka-arjen ymmärtäminen ja mediaatiotaidot ovatkin keskeisiä teemoja hankkeessamme.
Haluamme päästä tutustumaan erilaisiin oppilaitoksiin, jotka kouluttavat maahanmuuttajia tai tarjoavat kieltenopetusta. Tavoitteena on löytää uusia ideoita ja toimintamalleja sekä vieraiden kielten opetukseen että suomen kielen opetukseen ja kotoutumiseen. Samalla pääsemme vertailemaan omia käytäntöjämme muiden kanssa – ja jakamaan eteenpäin myös meidän hyviä tapojamme.
Jobshadowing-jaksoilla kiinnostuksen kohteena ovat myös aikuisten lukutaito-opetus, perustaidot ja se, millä tavoin eri oppilaitokset tukevat maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaan.
Tekoäly tulee osaksi arkea
Koska Aikuisopisto on jo kokenut verkkokouluttaja, päätimme nostaa hankkeen digitaaliseen keskiöön tekoälyn hyödyntämisen opetuksessa. Tavoitteena on kasvattaa opiston koko henkilöstön tekoälyosaamista, ei siis vain kieltenopettajien. Haluamme ymmärtää, miten AI voi tukea oppimista, suunnittelua ja pedagogiikkaa parhaalla mahdollisella tavalla.
Lisää Erasmus-osaajia taloon
Hankkeen toinen iso tavoite on vahvistaa opiston Erasmus-osaamista. Haluamme kouluttaa lisää työntekijöitä projektien hakemiseen ja hallinnointiin – ja seuraava askel onkin hakea Erasmus+ -akkreditointia. Sen avulla voimme rakentaa jatkuvaa, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä kansainvälistä toimintaa Aikuisopistoon.
Vihreää matkustamista - käytännössä
Mukana on myös uusi, mielenkiintoinen lisämauste: green travel. Aina kun mahdollista, matkustamme maata pitkin, ja Erasmus-sääntöjen mukaan matka on vihreä, jos vähintään puolet siitä taitetaan ekologisilla kulkuneuvoilla. Se tuo hankkeeseen sekä ekologisen näkökulman että ripauksen seikkailua.
Blogissa tulemme kertomaan hyvinkin rehellisesti, miten matkat onnistuivat, mikä toimi – ja mikä ehkä ei. Joten vaikka kielipedagogiikka ei olisi sydäntäsi lähellä, voit tulla lukemaan ainakin matkatarinoita!
Ja kyllä - Vanda seikkailee mukana
Mikä tärkeintä, meidän ikioma Vanda on mukana jokaisella matkalla. Sen reissukommentteja pääset seuraamaan erityisesti Aikuisopiston somessa. Joskus Vanda huomaa asioita, joita me emme edes hoksaisi!