Oodi käsityön opettajillemme ja vähän muutakin käden taidoista
Käsityön kurssien ytimessä eivät ole vain tekniikat, työvälineet tai valmiit työt – vaan ihmiset. Opiskelijoiden kurssipalautteista näkyy kirkkaasti, miten merkittävä rooli opettajilla on oppimisen, yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin rakentajina. Tämä on oodi käsityön opettajillemme – ja käsillä tekemiselle, joka kannattelee monin tavoin.
Sisältö
Suunnittelijaopettajan työ on kuulkaa välillä aika lailla ihanaa! Kurssipalautteiden lukeminen on yksi viikon parhaista hetkistä. Jaan tässä teille viime syksyn sadosta vastauksia kysymykseen, mikä oli kurssilla parasta.
Opettaja osaa tekniikan perusteellisesti ja osaa myös opettaa eri lailla oppiville. Opettaja jakaa aikaa tasapuolisesti kaikille, pysyy suunnitelmassa, mutta joustaa myös sopivasti toiveissa. Opettaja ei siis ole yhden eniten äänessä olevan besserwisserin vietävissä ja osaa myös perustella, miksi mennään näin. Tässä kurssissa ei ollut oikeastaan mitään joka haittasi oppimista.
***
Opettajalla oli aina aikaa kysymyksille, emmekä saaneet vain vastausta, vaan myös selityksen miksi jokin asia on kuin on.
Kuten palautepoiminnoista näkyy, opettajat ovat toimintamme a ja o. He tuottavat hyvää ympärilleen. Heidän asenteensa, osaamisensa ja sydämellisyytensä tekevät opiskelijoidemme elämästä iloisempaa ja rikkaampaa. He luovat ryhmään hengen ja saavat toisilleen ennestään tuntemattomat ihmiset jakamaan porukassa niin onnistumisen elämykset kuin matkalla tulleet virheliikkeet. He saavat ryhmään syntymään luottamuksen ilmapiirin ja vahvan yhteisöllisyyden tunteen. Kaikilla opiskelijoillamme ei välttämättä ole mahdollisuutta sellaisiin kannatteleviin kokemuksiin missään muualla. Kurssilla jokainen voi mokata menettämättä kasvojaan ja saada ymmärrystä toisilta ja ohjausta opettajalta. Syntyy ajatus omasta kyvykkyydestä ja uuden oppiminen vahvistaa tuota tunnetta entisestään.
Kurssille tuleminen on ihmisille henkireikä monin eri tavoin. Joillekin se on tärkeä merkintä muuten tyhjässä kalenterissa, toisille pakopaikka kiireisestä arjesta. Osa haluaa olla hetken itsekseen, osa kaipaa nimenomaan ihmisten joukkoon pääsemistä. Näiden hyvin ristiriitaistenkin tarpeiden keskellä opettajamme sukkuloivat ja saavat nämä ihmiset tulemaan kursseille yhä uudelleen. He ovat tosiaankin erinomaisen taitavia ja empaattisia sosiaalisissa tilanteissa.
Kurssilaisten yhteishenki oli loistava, ja opettaja edesauttoi sen syntymistä. Taputimme yhdessä onnistumisille, ja vaikeita tilanteita tuskailimme yhdessä. Oli ilo osallistua kurssille.
***
Hyvä ja asiantunteva opettaja. Mukavat, avuliaat kanssakurssilaiset. Ope ei ehtinyt joka hetki auttamaan mutta usein avun sai kanssakurssilaiselta. Kaikkia kannustettiin, ketään ei syrjitty tai mollattu.
Kansalaisopiston opettaja ei voi olla vain asiantuntija, vaan hänen täytyy olla myös ihmistuntija. Opiskelijat ehkä tulevat hakemaan jotain tiettyä taitoa, mutta todellisuudessa se ei pelkästään riitä. Kyse on myös nähdyksi tulemisesta, hyvästä olosta ja ilosta.
Mielikuvitusta hivelevä kurssitarjonta
Opettajamme myös mahdollistavat laajan kurssikattauksen. Vuosittain meillä käsitöissä on tarjolla pari sataa kurssia: lyhyitä ja pitkiä, niin aamuisin, iltaisin kuin viikonloppuisin. Laajan kurssitarjonnan edellytyksenä on kaarti osaavia ihmisiä, jotka opettavat juuri niitä tekniikoita, jotka ovat heidän vahvuuksiaan. Tästä näet, millaisia lyhytkursseja tämän kevään aikana on vielä tulossa:
Näiden lisäksi pitkät peruskurssit porskuttavat listoillamme, totta kai. Niillä opiskelijat ehtivät päästä syvemmälle puu- ja metallitöiden ja ompelun maailmaan. Pitkät kurssit ovat tälle keväälle jo startanneet, mutta ensi syksynä on jälleen uusi mahdollisuus hypätä niiden vietäväksi.
Opiskelijoilta erityismainintoja on saanut intensiivikurssien järjestäminen koulujen syys- ja talvilomien aikaan sekä kesä- ja elokuussa, jolloin monen muun opiston toiminta on tauolla. Työpajatyyppiset ompelun viikonloppukurssit ovat nekin valttikortti, joita lähialueiden opistoilla ei juurikaan ole.
Kiitellyt tilat ja hypyt luokkahuoneiden ulkopuolelle
Myös tiloja, käytettävissä olevia koneita, työvälineitä ja materiaaleja on pääosin kiitelty. Moitetta on saanut oikeastaan vain Myyringin opetustila, ns. uuniluokka, josta siirryimme vuoden 2026 alussa suurempaan, siistimpään ja toimivampaan tilaan. Myyringin uudessa käsityön luokassa on nyt valoa ja avaruutta sekä kaikki toiminnot suunniteltu palvelemaan nimenomaan käsityön opetusta sovituskoppeineen ja leikkuupöytineen! Kannattaakin ottaa Myyrmäen kurssitarjonta seurantaan: vielä tälle keväälle on tulossa uusia lyhytkursseja tarjolle.
Työskentelyyn soveltuvat tilat määrittelevät käsitöissä kurssitarjonnan määrää. Kursseja tarjotaan niin paljon kuin tilat antavat myöten. Opistotalon, Myyringin ja Kultarikontien tilojemme lisäksi olemme levittäytyneet monille kouluille eri puolille Vantaata sekä verkkoon.
Puu- ja metallitöiden kysyntä on jatkuvasti suurempaa kuin mihin pystymme vastaamaan, samoin ompelukursseja kaivataan nykyistäkin enemmän. Teknisen työn kurssien kohdalla kurssimäärien lisääminen kilpistyy yleensä siihen, etteivät kaikkien koulujen koneet ja laitteet sovellu aikuisten harrastajien käyttöön. Onneksi Vantaalla on vielä joitakin peruskouluja, joissa vaativampienkin puutöiden tekeminen onnistuu. Syksyllä pystyimmekin aloittamaan yhden uuden, viikoittain kokoontuvan puu- ja metallityön ryhmän Ruusuvuoren koululla entisen ryhmän lisäksi.
Kurottelemme käsitöissä myös perinteisen luokkaopetuksen ulkopuolelle. Olemme jo vuosien ajan järjestäneet päivän mittaisia lasinpuhalluksen ja keramiikan kursseja Suomenlinnassa. Uusina erityisen elämyksellisinä kursseina tarjolla on huovutuskursseja Rosbackan tilalla Vantaan Riipilässä. Siellä osallistujat pääsevät konkreettisesti käsiksi käyttämänsä materiaalin alkulähteille eli rapsuttelemaan maatiaisrotujen lampaita näiden aitaukseen. Kurssilla noiden lampaiden villoista karstataan ja huovutetaan erilaisia töitä.
Opettajan ideat, kurssilaisten omat työt ja niissä onnistumiset. Myös virheiden jakaminen yhteisöllisesti tekee niistä helposti ymmärrettäviä ja opettavaisia. Kurssilla on upea ilmapiiri. Kukin kurssilainen tekee ja keskittyy omaan tekeillä olevaan työhönsä ja silti iloitaan toisten töiden valmistumisesta ja onnistumisesta. Kurssilla opitaan toisilta ja jaetaan ideoita.
Innostuitko?!?
Ajan tasalla olevat tiedot käsityön kursseista löydät Ilmonetista. Kevään kurssit ovat jo täyttyneet mukavasti, mutta jonoon kannattaa ilmoittautua. Tällöin saat tiedon vapautuvista paikoista ja ohjeet paikan vastaanottamiseen suoraan sähköpostiisi. Lisäksi jonojen pohjalta mietimme täällä opistolla mahdollista lisäkurssien tarvetta ja tulevien kausien suunnittelua.
Käsillä tekeminen pitää ihmisen vireessä! Tervetuloa mukaan!
Teksti: Käsityön suunnittelijaopettaja Ulla Särkinen
Kuvat: Anssi Muurimäki ja kurssien opettajat
P.S. Aikuisopiston blogi kannattaa ottaa seurantaan. Blogeissamme esittelemme jatkossa eri ainealueiden tarjontaa, kurssilaisten kokemuksia ja opettajiemme saamaa palautetta.