Mitä opin eurooppalaisilta kollegoilta Erasmus+-kurssilla?

Vietin Italian Firenzessä viikon kurssilla ’Project management for a better quality of teaching’, eli suomeksi ’Parempaa opetusta projektin hallinnalla’. Osallistujia kurssilla oli Sloveniasta, Puolasta, Saksasta, Espanjasta, Unkarista ja Hollannista. Kaikki osallistujat toimivat opetuksen parissa – osa oli meidän peruskouluamme vastaavassa koulussa opettajina, osa toimi aikuisopetuksen parissa kuten itsekin toimin, osa ammattikoulun opettajina. Kurssin opettaja oli italialainen mies, joka kyllä korosti läsnäolon, yhteistyön ja kuuntelun merkitystä, mutta antoi harvoin puheenvuoroa meille opiskelijoille. Se oli sääli, sillä näillä kollegoilla tuntui olevan enemmän annettavaa kuin itse opettajalla. 

Olisin kaivannut ryhmätyötä kuvitteellisen projektin kimpussa koko viikon kantavana punaisena lankana, johon kaikki opetettava materiaali olisi ollut helppo liittää. Ensin jakanut porukan ryhmiin, jotka määrittelevät itselleen jonkin tarpeeseen perustuvan, konkreettisen tavoitteen sisältävän projektin. Sitten olisimme laatineet budjetin ja jakaneet vastuut ja roolit projektissa. Joku olisi ollut tiimipäällikkö, joku viestijä, joku jotain muuta. Ryhmät olisivat miettineet sopivat markkinointikeinot, yhteistyökumppanit ja rahoituskanavat. Olisimme laatineet aikajanan ja siihen välitavoitteet jollain valittavalla projektihallinnan työkalulla, ja jokainen ryhmä olisi saanut valita eri ohjelman. Sen sijaan vain vilkaisimme sellaisia projektityötä helpottavia (?) työkaluja kuten Miro, Meistertask, Trello, Mural, Asana, Deepl, Speechnotes ja Coggle, joista opettaja kertoi vain lyhyesti ja kannusti opettelemaan niitä omalla ajalla. Toivoin, että opettaja olisi antanut ryhmille käytettäväksi erilaisia osallistavia menetelmiä: parikeskusteluja, esitelmien tekemistä, ’learning cafe’ ryhmätöitä jne. Mutta ei. Sen sijaan monologeissa tuli selväksi, että EU tasolla opetuksessa ovat ’in’ mindfulness eli tietoisen läsnäolon taidot. Niitä kannattaa opetella, jos haluaa pärjätä opettajana. 

Niinpä antoisimpia olivat ne hetket, kun meidän annettiin puhua ja kertoa omista kokemuksistamme. Niistä opin eniten, ja koin että minulla suomalaisen koulutuksen tuotteena oli myös annettavaa muille. Henkilökohtaisesti matka oli merkityksellinen. Koin olevani eurooppalainen, en niinkään suomalainen. Koin syvää yhteenkuuluvuutta eurooppalaisten kollegoiden kanssa. Kutsu yhteistyöprojektiinkin on jo tullut, eli jatkoa seurannee… 

Kiitos Vantaan aikuisopistolle tästä hienosta mahdollisuudesta! 

Teksti ja kuva: Taina Laaksoharju, tuntiopettaja