Mielekkään elämän arvosta ja kohtaamisten merkityksestä
Digitalisaatio tekee arjesta sujuvampaa – monet asiat hoituvat parilla klikkauksella, usein ilman ainuttakaan sanaa tai katsetta. Helppouden rinnalla nousee kuitenkin kysymys: mitä elämästä jää jäljelle, jos ihmisten kohtaamiset ja jaetut hetket katoavat?
Sisältö
Digitalisaation avulla meille tarjotaan helpompaa, tehokkaampaa ja muista riippumatonta arkea. Elämän mielekkyys voi kuitenkin tuntua kaukaiselta, kun kolikon toisena puolena ovat aidon vuorovaikutuksen ja ihmisten kohtaamisen väheneminen.
Kesälomalla havahduin tarkastelemaan arkeamme Euroopan unionin toisella laidalla asuvien täällä lomaansa viettävien hämmästelevin silmin. Miten pitkälle meillä asiat voi hoitaa ilman ainuttakaan sanaa ja katsekontaktia: niin liput, varaukset kuin pankki-, vakuutus- ym. asiat ja viranomaispalvelut hoidetaan itsepalveluna verkossa. Tuotteita tilataan verkosta ja noudetaan pakettiautomaateista. Myös ruokaostokset voi tilata kotiin robottikuljetuksella, tai kaupassa asioidessa maksaa itsepalvelukassalla. Jopa ravintolassa tilaus saatetaan tehdä itsepalveluna - ja pöytään sen tuo robotti. Myös huoltoasemat ovat paljolti muuttuneet kylmiksi tankkauspisteiksi, ja lentokentälläkin lähtijät matkaan saattoi itsepalveluautomaatti.
Kasvokkain tapahtuvan asiakaspalvelun sijasta suuri osa arjen askareista hoituu itsepalveluna – ja kun kaipaamme apua niiden hoitamiseen, me googlaamme, selailemme nettisivuja tai voimme helposti ja nopeasti saada apua meille aina ystävällisesti vastaavalta tekoälyltä.
Mutta voiko mikään todella korvata ihmisten toinen toisilleen lausumia sanoja, hymyjä, apua ja tukea? Elääksemme mielekästä, merkityksellistä elämää helppous ja nopeus eivät aina ole avainsanoja. Me tarvitsemme ihmiskontakteja ja inhimillisiä kohtaamisia, empatiaa, kohdatuksi tulemista ja tunnetta jonnekin kuulumisesta. Me tarvitsemme muistijälkiä eletystä elämästä.
Tekoälyn avulla voimme halutessamme yhä enenevissä määrin säästää aikaamme ja pyytää sitä ideoimaan, hakemaan faktoja, tutkimaan ja jopa kirjoittamaan tekstejä puolestamme. Tässä kohtaa aloin pohtia, että mihin me säästämme aikaamme? Entä mitä me tarvitsemme kokeaksemme elämämme arvokkaaksi ja merkitykselliseksi? Emmekö tarvitsekin itsemme ja aivojemme vaivaamista, oppimisen kokemuksia ja onnistumisen iloa, uusia innostavia ajatuksia ja näkökulmia, liikkumista, käsin tekemistä, oman sekä vieraiden kielien ja kulttuurien tuntemusta, ryhmän kannustavaa voimaa ja nähdyksi tulemista - paikkoja ja tilanteita, missä aidot kohtaamiset ovat mahdollisia? Ja toisinaan myös arjen vaatimusten hetkittäistä unohtamista mieltä ilahduttavan tekemisen parissa?
Päätin antaa tekoälylle mahdollisuuden ja puheenvuoron, joten kysyin tekoälyltä (Copilot), mitkä asiat on parempi tehdä itse, ja missä asioissa tekoälyä tai muuta teknologiaa kannattaa pyytää hoitamaan asioita puolestaan. Tekoäly kertoi voivansa olla hyödyksi, kun tarvitsemme ideoita alkuun pääsemiseksi, apua rutiinitehtäviin tai tietoa nopeasti. Mitä tulee oppimiseen, tekoäly sanoi voivansa auttaa, mutta ei oppimaan puolestamme, vaan korosti siinä ongelmien itse ratkaisemisen ja itse tekemisen tärkeyttä – ja niissä onnistumisen lisäävän motivaatiotamme, omanarvontuntoamme ja rohkeuttamme. Lisäksi, vaikka tekoäly voi antaa ideoita, vain oma näkökulmamme ja persoonallinen tyylimme voivat sen mukaan tehdä työstämme ainutlaatuista. Sen mukaan ihminen kuitenkin on vastuussa siitä, mikä on sopivaa, oikein tai arvokasta. Lisäksi se sanoi olevansa kyvytön korvaamaan empatiaa, yhteistä kokemusta ja läsnäoloa.
Opiskelijoita Opistotalon kotitalousluokassa.
Ilokseni ymmärsin, että ne tehtävät, joissa tekoäly ja digitalisaatio eivät meitä pysty auttamaan, ovat edelleen ne, missä kansalaisopistoilla ja harrastamisella yhä on oma tärkeä paikkansa ja tehtävänsä. Oman ajan, oppimisen ja arjesta hetkeksi irtaantumisen lisäksi harrastaminen tarjoaa mahdollisuuden kohtaamisiin, yhteiseen kokemukseen sekä läsnäoloon. Sen lisäksi kansalaisopistot tarjoavat myös apua ja koulutusta digitalisaation edellyttämien taitojen oppimiseen ja hyödyntämiseen (mistä aiheista lisää seuraavassa blogissamme), joka sekin voi lisätä mielekkyyttä elämäämme. Saamistamme kurssipalautteista ilmenee, että jopa verkkokurssilla ruudun avatessamme ja muiden kurssilaisten hymyilevät kasvot nähdessämme kysymämme ”Mitä kuuluu?”, ja yhteisten mielenkiinnon kohteiden parissa yhdessä viettämämme aika, on sekin kohtaamista ja läsnäoloa.
Mikä harrastus voisi tuoda lisää mielekkyyttä ja kohtaamisia sinun arkeesi?
Teksti: Kira Sidorov