Irlannin iloinen viikkomme

Vietimme marraskuussa 2022 ihanan viikon Irlannissa. Etukäteisodotuksemme eivät olleet kovin korkealla, koska yhteyshenkilömme viestintätyyli oli lakonista, mutta sitä suurempi oli helpotuksemme, kun heti ensi kohtaamisesta huomasimme, että hän olikin mitä ystävällisin ja mukavin ihminen!

Yhteyshenkilömme kierrätti meitä Cork Collegen monituisissa eri alojen luokissa ja tutustumassa ja keskustelemassa koulun opettajien ja muun henkilökunnan kanssa. He kertoivat meille avoimesti ja monisanaisesti työstään; haasteistaan ja onnistumisistaan lukuisien vitsien kera.  Tykkäsimme irlantilaisten tavasta esitellä toisensa - ei vain kuivakkaasti nimeltä, vaan tarinoita kertomalla: May on 10 lapsen isoäiti, Ruthin tyttärellä oli häihinsä muumikutsukortit ja hääkakussaan Muumipeikko ja Niiskuneiti, Leonard on naimisissa Gretan kanssa, ja heidän kommunikointityylinsä on…. hmmm... kiintoisaa.

Huomasimme opiskelijoiden vahvan keskittymisen työhönsä oppitunneilla. Meille kerrottiin, että heillä on myös opiskelijoita, jotka eivät käy ahkerasti oppitunneilla tai jopa keskeyttävät opiskelunsa, mutta me tietysti emme nähneet tätä ilmiötä.

Osallistuimme opiskelijakunnan kokoukseen. Täälläkin huomasimme opiskelijoiden intensiivisyyden ja aktiivisen osallistumisen. Opiskelijakunta järjestää vuosittain koulussa kosolti erilaisia tapahtumia, joiden järjestäminen on suuressa määrin opiskelijoiden vastuulla.  Poimimme mukaan meidän kouluumme mahdollisesti sopivia ideoita, kuten joulukortinsuunnittelukilpailu ja poron kätkemisleikki, jonka idean koulutuspäällikkömme heti nappasi omaan joulujuhlaamme. Tonttukoristeen löytäjä sai suklaatontun omakseen!

Satuimme olemaan Corkissa paikalla juuri sillä viikolla, jolloin koulussa, tarkemmin sanottuna hienosti Corkin kaupungintalolla järjestettiin opiskelijoiden valmistujaisjuhlatilaisuus irkkumusiikin kera. Kyseessä oli Irlannin koulujen erikoisuus: Marraskuussa juhlimassa olivat edellisenä keväänä valmistuneet. Tämän meille selitti kahvipöydässä eräs hollantilaisäiti, joka piti tapaa hyvin outona. Juhlaan osallistuminen ei ollut meille pakollista toimintaa, mutta totta kai halusimme juhlia! Etukäteistiedon puutteessa juhlataminevarastomme oli niukanlainen, mutta selvittiinhän siitä kohtuudella.

Cork College

Cork College oli hyvin monipuolinen. Se oli ammattikoulu, mutta myös kansanopiston tapainen nivelvaiheen koulu peruskoulun ja yliopiston välillä. Siellä saattoi opiskella 1-2 vuotta silloin, jos peruskoulun jälkeen tarvitsi lisäaikaa tai todistuspisteitä ennen siirtymistä jatko-opintoihin. Opiskelijoita oli 750, mutta opettajat pitivät tätä määrää pienenä, koska ennen pandemiaa opiskelijoita oli 1400. Siellä voi opiskella eläintenhoitajaksi, kultasepäksi/ korunvalmistajaksi, puusepäksi, sairaanhoitajaksi, kuvataiteilijaksi, valokuvaajaksi, ohjelmistosuunnittelijaksi, animaatiopiirtäjäksi, lautapelisuunnittelijaksi tai tietokonepelisuunnittelijaksi. Laaja skaala!

Koulussa oli mahdollista saada paljon tukea opintoihin erityisen tuen tarpeen opiskelijoille. Mutta englannin kielen tuelle koulussa ei juurikaan ollut tarvetta, sillä kouluun otettiin vain tietyillä viisumistatuksilla olevia maahanmuuttajaopiskelijoita. Puhuimme englanti 2. kielenä opettaja Lisan kanssa ja hänellä oli vain 5 opiskelijaa, jotka tarvitsivat englannin kielessä tukea!!! Tapasimme pari heistä käytävällä, mutta meistä heidän englannin kielensä vaikutti vallan mainiolta. Toinen heistä, somalitaustainen, oli muuten syntynyt ja kasvanut Suomessa, asunut Lappeenrannassa ja Helsingin Myllypurossa! Kun kysyimme, missä nämä muut ammattikoulussa opiskelevat englannin kielessä tukea tarvitsevat sitten olivat, kun tässä koulussa oli vain 5, emme saaneet kovin tarkkaa vastausta. Ilmeisesti ihmiset oppivat englannin kielen lennossa, helpommin, eikä koulun antamalle tuelle ole niin paljon tarvetta? Myös koulun sisäänottopolitiikka vaikutti tähän.

NALA

Tutustuimme myös NALAn (National Adult Literacy Agency) kautta kahteen henkilöön. Mary oli järjestänyt enimmäkseen maahanmuuttajille koulutusta. Hän puhui paljon perheoppimisesta, jossa kohdistetaan opetusta koko perheille ja otetaan huomioon ihmisen koko elämäntilanne. Oonagh oli opinto-ohjaaja, joka sai asiakkaita työvoimatoimistosta ja maahanmuuttajapalveluista. Hän toimi syrjäytymisvaarassa olevien irlantilaisten ja maahanmuuttajien parissa. He molemmat tekivät paljon töitä kahdenkeskisesti asiakkaiden kanssa rohkaisten heidän unelmiensa toteuttamista.

Nano Nagle Place

Kolmas paikkamme oli Nano Nagle Place, joka oli hyvin vaikuttava luostarin ympärille perustettu kulttuurikeskus. Irlannissa ylipäänsä huomasimme, että kirkot ja luostarit olivat hyvin aktiivisia toimijoita koulutuksen ja sosiaalityön saroilla. Puhuimme nyt jo eläkkeellä olevan Sisar Jon kanssa, joka nykyisin kävi vapaaehtoistyössä keskuksessa parina päivänä viikolla. Sisar Jo oli perustanut kulttuurikeskuksen vuonna 2006 palattuaan lähetystyöstä Etelä-Amerikasta. Keskuksessa oli paljon toimintaa ja kursseja maahanmuuttajille ja muille ryhmille. Sisar Jo kertoi, että hänelle on tärkeää, että ihminen kohdataan hänen vahvuuksiensa kautta, aktiivisena älykkäänä ja vapaana toimijana, ei passiivisena ja puutteellisena hyväntekevyyden kohteena.

Nano Nagle Placessa oli myös museo, jossa kerrottiin 1800-luvulla eläneestä nunna Nano Naglesta, joka perusti sisarkunnan ja ensimmäisiä köyhille ja tytöille tarkoitettuja kouluja Irlannissa. Museon näyttely avasi mielenkiintoisesti katolisen uskonnon ja koulutusjärjestelmän kehittymisen suhdetta Irlannissa. Merkittävässä roolissa tuntuivat ennen ja nyt olevan asialleen palavasti omistautuneet sydämellään työtään tekevät ihmiset.

Varsinaisen Job Shadowing -matkan kylkiäisenä ehdimme tutustua Corkin ohella muutamaan muuhunkin kaupunkiin: Limerickiin, Cobhiin ja Dubliniin. Limerickissä näimme King Johnin linnan (Robin Hood -animaatiosta tuttu Prince John), Cobhissa (ent. Queenstown) kävimme Titanicissa (Titanic Experince) ja Dublinissa kävelimme Howthin niemimaalla pitkin nummia karuissa ja upeissa merimaisemissa. Ja söimme mustekalaa ja hammasahventa. Ja joimme tietysti Guinnessit.

Teksti: Sirkku Chambers ja Petra Tiisala

Kuvat: Sirkku Chambers