Puoli vuosisataa naiskuorolaulua Vantaalla

Artikkeli

Asiasanat

Asukkaat

Vuonna 1976 perustettu Vantaan Naislaulajat on kasvanut yhdeksi Suomen tunnetuimmista naiskuoroista. Viiden vuosikymmenen aikana kuoro on konsertoinut niin kotimaassa kuin maailmalla, julkaissut levytyksiä, saavuttanut tunnustuksia ja ennen kaikkea tarjonnut jäsenilleen yhteisön, jossa musiikin ilo, ystävyys ja yhdessä tekeminen kantavat sukupolvelta toiselle.

Vantaan Naislaulajat viettää 50-vuotisjuhlavuottaan tänä vuonna. Sen kunniaksi kuoro järjestää juhlakonsertin keskiviikkona 7.10.2026 klo 19 Kulttuuritalo Martinuksessa. Illan aikana kuullaan koskettavaa ja juhlatunnelmaa nostattavaa kuoromusiikkia vuosien varrelta.

Vantaan Naislaulajat perustettiin vuonna 1976 musiikkineuvos Toivo Korhosen ja dir. mus. Jukka Kankaisen aloitteesta. Kuoro aloitti toimintansa peräti 80 laulajan voimin, ja siitä kasvoi vähitellen Suomen suurimpia naiskuoroja. Pitkäaikainen yhteistyö Vantaan aikuisopiston kanssa mahdollisti toiminnan käynnistymisen ja kehittymisen.

Kuoroa johtivat ensimmäiset 11 vuotta Jukka Kankainen, ja vuodesta 1987 alkaen Ari ja Kaisa Pärnänen. Heidän johdollaan kuoron ohjelmisto, äänenmuodostus ja taiteellinen taso vahvistuivat entisestään.

Vuosikymmenten aikana kuoro on vakiinnuttanut asemansa aktiivisena konsertoijana ja osallistunut moniin perinteisiin tapahtumiin, kuten joulukonsertteihin, kirkkokonsertteihin sekä laulujuhlille. Kuoro on tehnyt useita ulkomaanmatkoja ja konsertoinut muun muassa Itävallassa, Unkarissa, Saksassa, Englannissa, Islannissa ja Japanissa.

Vantaan Naislaulajat on julkaissut kaksi levyä, saanut vuonna 2001 Suomen Naiskuoroliiton Vuoden kuoro -tunnustuksen sekä menestynyt kansainvälisissä kuorotapahtumissa. Vuonna 2015 kuoro saavutti hopealeiman Musica Venezia -kuorokilpailussa.

Juhlavuoteensa mennessä kuoro on tarjonnut laulamisen iloa ja yhteisöllisyyttä sukupolvien ajan. Nykyisin kuorossa laulaa noin 55 laulajaa, ja se jatkaa aktiivista konsertti- ja yhteistyötoimintaansa niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Tule mukaan juhlimaan musiikin voimaa ja 50-vuotista laulun iloa!

7.10.2026 klo 19 Kulttuuritalo Martinus, Martinlaaksontie 36, Vantaa
Liput 20 € ovelta, kuorolaisilta ja Lippu.fi:stä